Kotona taas

Viisi viikkoa Euroopassa ja nyt kotona Perthissä taas. Matka oli hyvä, mukavaa Suomessa tavata sukulaisia ja ystäviä, mutta voi miten ihanaa olla kotona taas. Ymmärrän kyllä kaikkia, jotka päättävät elää loppuelämänsä Australiassa. Taivas on niin kirkas, luonto eukalyptuksineen ja papukaijoineen ihmeellinen ja sitten  se 'no worries'-asenne. Heti eilen tänne päästyäni aloin katua, että olen irtisanoutunut työstäni. Ensi viikolla tapaan esimieheni, ehkä kerron hänelle, että kadun. Ehkä he haluavat pitää minut täällä, ehkä.

Tallilla on erityisen ihanaa. En tiedä ihanampaa ympäristöä, vaikka se on oikeasti varsinainen kaaos. Kuva yllä kertoo tunnelmasta. Yksi M'lissin noin seitsemästä kissasta katolla tänään. Hiiret ovat silti vallalla, meidän vajassa rehut täynnä hiirenpapanoita. Ricci-hevonen oli selvästi kaivannut meitä ja niin iloinen, kun eilen palasimme. Se ilmaisi sen osoittamalla, mistä kaikkialta kutisee, kun hoitajat ovat olleet poissa rapsuttamasta ja harjaamasta.

Täällä minä vaan kirjoitan hevosen kutinoista, vaikka terroristit tappavat ihmisiä ja maailma on kauhea. Mitä sitten voi tehdä? Kai hoitaa vaan oman paikkansa niin hyvin kuin voi. Luin äsken tyttäreni todistusta ensimmäiseltä puolelta vuodelta. Täällä oppilaat saavat sanalliset arviot kaikesta mitä tekevät. Oli mukavaa luettavaa; tytär on tehnyt parhaansa ja ollut hyvä toveri muille oppilaille.

Töihin oli myös mukava palata. Sielläkin oli kaivattu ja tuntui, että sain nopeasti kiinni asioista. On kiinnostava tilanne: yliopistossa sekä iso organisaatiouudistus että curriculumin muutos meneillään. Yritän olla notkea kuin tuo kissa katolla ja ymmärtää, mikä on tärkeintä tässä ja nyt.

Oi ihana Australia

Olen ollut pian kuukauden taas takaisin kotona Perthissä Suomen reissun jälkeen ja sopeutunut uudelleen tähän elämänmenoon. Viileämmät säät ja lattioiden viileys kotona eivät tunnu enää missään, nehän ovat vaan pukeutumiskysymyksiä. Australian syksy on kaunista. Täällä on sen verran eurooppalaisia kasveja ja puita, että syksyn näkee. Eukalyptukset ovat ikivihreitä, eikä perus Aussi-maisemasta heti erota vuodenaikoja yhtä helposti kuin lehtensä pudottavista plataaneista.

Niin kaunis ja ihana kuin tämä maa onkin, samalla jo mietimme paluuta Eurooppaan. Tämän vuoden lopulla se tulee olemaan. Kaikesta tästä mukavasta elämästä täällä joudumme luopumaan.

Kaksi asiaa tämän ratkaisi: lääkärinoikeudet ja pitkä matka Suomeen. En sitten saanut oikeuksia tehdä lääkärintyötä täällä. Ehkä se olisi onnistunut, jos olisin jaksanut byrokratiaa, tenttejä, nöyristelyä, tuhatlappusia, mutta en jaksanut. Iso osa identiteettiäni on tavata potilaita, yrittää auttaa, diagnosoida sairauksia. En ole valmis vielä luopumaan niistä taidoista.

Ja se matka sitten. Australia kieltämättä on Onnela, enkä ihmettele, että nuoret tänne sankoin joukoin pyrkivät. Mutta matka Eurooppaan kestää lähes vuorokauden, melkein kuin matkustaisi kuuhun. Ei sitä tämän ikäinen ihminen jaksa kovin usein tehdä. Toipuminen matkasta kestää kauan. Näin ei ole hyvä elää, jos on läheisiä Suomessa.

Reilun puolen vuoden päästä siis muutetaan, ei vielä tiedetä tarkkaan minne. Tällä viikolla olen iloinnut saatuani selville, että hevosen tuominen täältä Eurooppaan ei ehkä olekaan niin kallista kuin toiseen suuntaan. Taitaa tulla yksi lemmikki täältä mukana.

Otetaan siis hetkestä kiinni. Australiassa parasta on ihmeellinen luonto, ja nautin siitä joka päivä työmatkalla King's Parkin läpi pyöräillessä. On paljon muutakin: mukavat, välittömät ihmiset, elämä tallilla, Perthin kahvilat, yliopiston vipinä. Oi ihana Australia, monta kuukautta vielä kanssasi!

Löysin lämmittimen

Viikko sitten palasin Suomesta takaisin Australiaan. Poissaollessani täällä oli ollut vielä +31 ja normaalit mukavat säät, mutta palattuani säätila vaihtui jyrkästi. Talvi tekee tänä vuonna tuloaan rytinällä. Päivällä on ehkä vain +18 astetta ja yöllä +10, sataa ja myrskyää. Mikäpä siinä olisi, jos talot olisivat eristettyjä, kuten Suomessa mutta ei. Huterat talot alkavat nopeasti pudottaa lämpöään, ja pian on sisälämpötila jotakin aivan hirmuista.

Viime vuonna tilanne oli helpompi, kun asuimme modernissa talossa, jossa saattoi vaan valita ilmastointisysteemistä lämpötilaksi esim. +23. Lämmitystä ei niin paljon tarvinnutkaan, kun jättimäiset ikkunat keräsivät valoa ja lämpöä ulkoa. Nyt tämä vanha, varjoisa ja kodikas talo on toisenlainen. Ulkoilma paistaa läpi monesta kohtaa, esim. kissaluukusta. Tässä on suomalaisella sopeutumista, kun on tottunut lämpimiin taloihin.

Aussit ovat toista maata. Kulttuuriin kuuluu, että kylmästä ei valiteta ja lämmitykseen ei viitsitä kiinnittää paljonkaan huomiota. Laitetaan vaan villaista päälle ja Uggsit jalkaan. Country girl kestää hiukan vaihtelevia olosuhteita.

Täällä meillä ei ole sopeuduttu vielä niin paljon. Villasukat, -puserot ja viltit haettiin heti käyttöön. Patterit kaivettiin esille, ja nyt ne paahtavat täysillä; lämpö vaan valuu suoraan ulos siellä raakkuville Australian korpeille. Jospa tulisi lämpimiä päiviä vielä, että voisi avata kaikki ovet ja ikkunat ja päästää lämmön sisään.

Tänään löysin kaapista tämän oivallisen lämmityslaitteen, joka nyt touhottaa olohuoneessamme. Paitsi että siinä on hienot takkaefektit, se puhaltaa altaan kuumaa ilmaa. Jo +20, ihanaa.

Miten asiat oikeasti ovat

Kun asuu maahanmuuttajana vieraassa maassa, välillä miettii, miten asiat oikeasti täällä ovat. Vaikka monenlaista oppii ja ymmärtää, paljon on sellaista, mitä ei sittenkään tiedä. Esimerkiksi kaivosyhtiöt, jotka ovat Länsi-Australian selkäranka. Rautamalmin hinta on neljäsosa siitä, mitä se joskus oli. Miten yritykset selviävät, miten tästä eteenpäin.

Kieltä ymmärtää yhä paremmin, vaikka uusia sanoja edelleen oppii. Viimeksi opin näyttelijäpotilaalta sanan ’perky’. Sanakirjan mukaan se on kopea, korskea, mutta hän käytti sitä tavallaan positiivisessa merkityksessä. Ongelmana oli väsymys: ’I’m not the perky old myself’.

Tänään on tullut huonoja uutisia omalle alalleni, yleislääketieteelle. Valtio lakkaa tukemasta avohoidon tutkimusverkostoa, joka on järjestänyt vuosittaisen kongressin ja ollut kaikin puolin hyödyllinen. Myös BEACH-tutkimus loppuu 18 vuoden jälkeen. Enää ei saada kattavaa epidemiologista tietoa yleislääkärin vastaanoton potilaista. Kollegat laittavat nyt harmistuneita viestejä toisilleen, ’so that we can all continue to boil over the weekend!’.

Omalla työpaikallani edetään irtisanomisten kanssa. On tehty kriteerejä ihmisten työpanoksen arvioimiseksi ja toukokuussa sitten listataan kunkin saavutukset. Työttömäksi jääminen on paljon pahempi juttu kuin Suomessa. Mitään 500 päivän ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ei ole olemassa. Jos puoliso on töissä, et saa mitään tukia. Jos ei ole puolisoa, voit mennä Centre Linkiin, joka on paikallinen sossu, vaikka epäilen että niukempi.

Valtavan kaunis maa tämä kuitenkin on. Nyt alkaa kesä olla ohi, ja pari viimeistä päivää on tuullut Etelä-Mantereelta. Yöllä on lämpötila laskenut +11 asteeseen, ja se merkitsee, että talot viilenevät nopeasti, kun ei ole eristystä. Yöllä tarvitsee lämpimän peiton. Aurinko paistaa edelleen lähes koko ajan, ja päivällä on yli +25 astetta. Pilviä on yhä enemmän, ja joka ilta ne tekevät hienoja taideteoksia. Mustia Cockatoo-papukaijoja liikkuu enemmän, ja ne ovat maagisia, suuria, taitavia, ihan omaa luokkaansa. Kuvasin alussa olevan eilen iPhonella työmatkallani, joka kulkee suuren puiston halki. Ilta tulee jo kuuden aikaan, ja tähtitaivaista saa täällä myös nauttia. Linnunratakin näkyy hyvin, jos menee hiukan syvemmälle pimeään sisämaahan.

Sopeutuneena

Runsas vuosi vietetty Australiassa, tässä ajassa sopeutuu. Tämä tuntuu jo hyvin omalta. Olo on suorastaan auvoisaa, etenkin nyt kun olemme muuttaneet uuteen kotoisaan kotiin.

Pidän monista asioista Australiassa. Luonto on ihmeellinen. Papukaijoja on monenlaisia, punaviherkeltaisia, sellaisia vihreitä, joilla on keltainen rinkula kaulassa, sitten vaaleanpuna-harmaita galaheja. On myös valkoisia papukaijoja ja kaikkein uljaimpia mustia Cuckatoo-papukaijoja, joilla on joko punaista tai valkoista pyrstössä. Papukaijat mekastavat mukavasti. Äänet ovat muutenkin hauskoja, lintujen ja hyönteisten, on sirinää, kujerrusta ja sirkutusta, eikä useinkaan tiedä, mikä eläin ääniä pitelee.

Pidän myös tuoksuista. Nyt uudesta kodista pyöräilen noin kolme kilometria King’s Parkin kautta töihin. Puskapyörämatka on varsinainen etuoikeus. Saan kulkea luonnontilaisen metsän halki, ihmetellä kasveja ja eläimiä sekä nauttia eukalyptusten tuoksusta. Se on välillä vienompi ja kuumina päivinä voimakas, sitruunainen, ihana tuoksu.

Arki on hyvää ja rauhallista. Työ on tietty työlästä, eikä tämä vuosi ole enää innostusta täynnä niin kuin edellinen. Ensi viikolla selviää, miten yliopisto aikoo vähentää 300 työntekijää, n. 10 % henkilökunnastaan. Joudun olemaan puun ja kuoren välissä, head of schoolin-tehtävässä, toteuttamassa ylimmän johdon tahtoa ja jakamassa työpaikkojaan menettävien ihmisten ahdistusta.

Lääkärintyöhön pääsy on edelleen epäselvää. Olen tehnyt vetoomuksen ja odotan vastausta. Johtopäätös prosessista kuitenkin on, että on aika etsiä töitä sellaisesta maasta, jossa pääsen lääkärintyöhön ja voin tehdä myös kliinistä tutkimusta. Selvityksiä on tekeillä. Vaikuttaa siltä, että olemme täällä vielä vuoden ja sen jälkeen palaamme Eurooppaan, ehkä emme kuitenkaan Suomeen.

Pitää siis iloita joka hetkestä tässä kauniissa maassa ja omassa uudessa kodissa. Laitan tähän kuvan olohuoneesta, niin ja alussa oli meidän ulko-oven ikkuna. Piti tänään siivota tarkastajaa varten, niitä kun käy vuokralaisen luona kolmen kuukauden välein.

Ei ruusuilla tanssimista

Maahanmuuttajaa koetellaan. Eilen kävin allekirjoittamassa 12 kk vuokrasopimuksen toiselle vuodelle uudesta unelmatalosta. Vuokrasopimukset ovat sitovia, täällä nyt ollaan seuraava vuosi. Paluumatkalla tarkistin sähköpostin ja vihdoinkin: vastaus lääkäriksi laillistamiseeni oli saapunut.

Vastaushan oli tietysti negatiivinen. En vieläkään pääse aloittamaan lääkärintyötä täällä. Prosessi on pitkä ja monimutkainen. Aloitin sen vuosi sitten, ja olen toden totta yrittänyt parhaani. Suurin osa on paperien käännättämistä ja toimittamista. Haetaan leimoja rauhantuomarilta, 'justice of peace'. Sitten on epämiellyttävämpiä osuuksia. Pitää sietää erilaisten viranomaisten epäluuloa ja vierautta. Toistuvasti todistaa, ettei ole tullut rikoksia tehdyksi, eri tavoin. Tunnelma on näissä yhteyksissä monesti epäilevä ja torjuva.

Lääkäriksi Australiassa voi tulla monella tavalla. On useita erilaisia 'pathways'. Olen saanut apua hyväntahoiselta organisaatiolta 'Rural Health West', jossa on Georgie-niminen konsultti, joka auttaa ja sparraa kaikessa. Georgiekaan ei tiennyt, että tämä pathway, jonka valitsimme, vaatisi tenttejä.

Niin kuitenkin kävi, minut määrättiin suulliseen tenttiin. Se oli Melbournessa syyskuussa. Mitään tenttivaatimuksia tai valmisteluohjeita ei ollut: mitä vaan lääketieteestä voidaan kysyä. Valmistauduin silti niin hyvin kuin voin. Ystävällinen yleislääketieteen perustaja-professori Max Kamien (melkein 80 v), piti harjoitustentin ja ohjeisti. Ennen tenttiä olin kolme päivää Melbournessa yleislääkäripäivillä, jossa kuulin uusimmat tärpit yleislääketieen linjoista.

Kuvittelin, että tentti meni aika hyvin, vaikka vaikea se oli. Viisi caseä, tentaattoreina kaksi yleislääkäriä ja yksi maallikkoedustaja, 12 min per case. Oli aboriginaalien mielenterveysongelmia, homoseksuaalien tippuritartuntoja yms normaalia työtä. Ongelmia tuotti ensimmäinen tapaus, jossa 30 v äiti tuo vastaanotolle 1 v lapsen, jolla kaksi päivää sitten on ollut bronkioliitti. Äiti haluaisi nyt antibioottia lapselle. Tajusin aika pian, että Australiassa ja Suomessa on erilainen määritelmä bronkioliitille. Täällä mikä tahansa vinkuna, jopa vuoden ikäisillä on bronkioliittia, kun meillä se on enemmän pikkulasten sairaalahoitoa vaativa tauti.

Komitea totesi, että olin epävarma bronkioliitin hoidossa (harvalla enemmän kokemusta lasten räkätaudeista kuin meikäläisellä, neljän lapsen äidillä). Komitea ei voinut suositella, että ryhtyisin toimimaan aivan itsenäisenä yleislääkärinä. Kuitenkin he suosittelivat, kokemukseni huomioiden, että voisin aloittaa praktiikan siten, että ensimmäiset 3 kk olisin toisen lääkärin ohjauksessa ja päivittäisin tietoni lasten infektiotaudeista.

Toimitin sitten nämä tiedot ja päivitetyn ohjaussuunnitelman lääkärinoikeuksia myöntävälle toiselle viranomaiselle. Eilen sain tuloksen: komitea ei ole vakuuttunut. En saa lääkärinoikeuksia. Voin valittaa ja niin aion tehdä.

On kolme syytä, miksi haluan lääkärintyöhön: 1) se on osa työsopimustani täällä, tulee vaikeuksia, jos en tee kliinistä työtä 2) on hankala opettaa kandeja, jos ei itse ole praktiikassa 3) en halua menettää kliinisiä taitojani, lääkärin työ on merkittävä osa identiteettiäni.

Soitin eilen esimiehelleni dekaanille, jota olen pitänyt ajantasalla ja kysyin miten nyt käy. Hän sanoi, että 'take it easy', ei mitään. Hän puhuu kanslerille; ehkä sopimustani voidaan muokata tms. Yliopisto on tyytyväinen työhöni: on saatu strategia tehdyksi, tutkijakoulu pyörii, uusia väitöskirjaoppilaita rekrytoitu ja autan dekaania hänen Kiina-yhteistyössään.

Hankala tilanne. Paitsi raastavaa ja nöyryyttävää, lääkärinoikeuksien saaminen on myös kallista. Sijoitanko toiset 5000 dollaria siihen, että pääsen uudelleen Melbourneen nöyryytettäväksi? Voisiko valitus tuottaa tulosta? Ehkä pyydän apua dekaanilta, emeritusprofessorilta, yle-yhdistyksen puheenjohtajalta, jonka ohjauksessa olisin Mandurahissa toiminut.

Vaikka kyllähän tässä elämää oppii. Jos maailma potkii näin päähän tällaista hyväosaista maahanmuuttajaa, minkähänlaista ynseyttä kaikki ne saavat osakseen, jotka eivät muuta vain seikkalunhalusta vaan sotaa pakoon. Jäin kuuntelemaan Pentti Linkolan kommenttia siitä, että ihmisen olisi hyvä pysyä kotiseudullaan. Niin se varmasti pääsääntöisesti onkin. Silti aina on meitä seikkalijoitakin ollut ja vaihto rikastaa kulttuureita. Tämä tarina jatkuu ja kerron miten käy.

Taas mennään

Olen taas matkalla, Dubain kautta Barceloonaan kokoukseen. Lentokoneessa näkyy Mielensäpahoittaja! Kyllä tulee koti-ikävä, kun katsoo suomalaisia syksymaisemia ja Kari Tapio laulaa Myrskyn jälkeen.

Tämän reissun jälkeen saa matkustaminen riittää ja pysyn tyytyväisenä Perthissä vaikka kuinka pitkään. Ajan pyörällä töihin ja nautin tuoksuvista eukalyptuksista. Illalla tallille lantaa lapioimaan. Uusi hevonen Ricci on varsinainen ilonaihe. Aina hyvällä tuulella ja kehittyy tunneilla hyvin.

Oikeastaan hevosen takia ostin Dubaista kameraan uuden linssin, josta nyt poden huonoa omaatuntoa. Se on ehkä turhuutta, kun nykyään ehkä saa parempia kuvia iPhonella tai pikkukameralla kuin järjestelmäkameralla. Silti mukava palata vanhaan ja yrittää ottaa kuvia kunnon kameralla.

Meillä on edessä asunnon vaihto vuodenvaihteessa. Jouluna tulee paljon vieraita, viisi poikaa, kaksi miniää ja yksi tyttöystävä ja vielä yksi pariskunta. Nykyinen talo on turhan suuri ja vuokra korkea, muutamme pienempään. Yritämme löytää toisen asunnon ennen joulua niin, että voimme majoittaa osan vieraista sinne.

Asuntoja on hyvin tarjolla. Australiassakin on jonkinlainen laskusuhdanne. Rautamalmin hinta on matalalla ja kaivoksia on suljettu. Tulevaisuus näyttää hieman epävarmalta. Säästöjä tulee todennäköisesti ensi vuonna, tuskin kuitenkaan siihen malliin kuin Suomessa.

Epävarmuutta on myös lääkärintyön suhteen. Edelleen on epäselvää, saanko lääkärinoikeudet. Asian pitäisi selvitä tässä kuussa. Selvitin suullisen tentin siten, että joudun olemaan jonkinlaisessa ohjauksessa kolme ensimmäistä kuukautta. Sitten tehdään raportti ja sen jälkeen ehkä voin toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana, ehkä.

Jos ei lääkärintyö lähde sujumaan, pitää tehdä paluusuunnitelmaa. On hankalaa olla opettajana yliopistolla, jos ei tiedä, miten asiat käytännössä hoidetaan. En halua menettää kliinisiä taitojani olemalla poissa liian pitkään lääkärin työstä. Nyt kuitenkin näyttää, että asia voi onnistuakin ja oleskelu Australiassa voi jatkua. Päivä kerrallaan.