Broome

Meillä on yliopistolla käynnissä strategiaprosessi, jonka vuoksi pääsen käymään eri puolilla Länsi-Australiaa. Olemme tehneet strategiaa oikein rauhassa maaliskuusta saakka ja nyt lopuksi käymme luonnoksen kanssa vielä eri opetuspisteissä, jottei suunnitelmasta tulisi liian Perth-keskeinen.

Tämä School, jonka vetäjä olen, on siitä erikoinen, että toimintaa on Albanystä Broomeen, 14 paikkakunnalla. Pääasiassa tämä liittyy siihen, että UWAssa toimii Rural Clinical School, jossa opiskelijat ovat toiseksi viimeisen vuoden kokonaan ’maalla’, käytännössä pikkukaupungeissa, joissa on myös aluesairaalan tapainen. Koska Mummu on meillä käymässä, kotona olevan nuoren ei tarvitse jäädä yksin, ja Juha on päässyt mukaan näille matkoille.

Broomessa on n. 25 000 asukasta, ja se on Kimberleyn alueen pääkaupunki. Kimberley on valtava, täältä Broomesta kauimpaan opetuspisteeseen on yli 1000 kilometriä. Pienkoneilla lennetään paljon. Aboriginaaleja on väestöstä n. 60 %.

Broome kiinnostaa opiskelijoita ja nuoria lääkäreitä. Kävimme sairaalassa, jota pyörittävät yleislääkärit niin kuin aluesairaaloita yleensäkin. Spesialistit käyvät vain silloin tällöin, esim. kirurgit leikkaamassa. Broomessakin edelleen synnytetään, vaikka synnytyksiä on vain n. 150 vuodessa. Kaksi kätilöä on koko ajan vuorossa eikä heille ole keksitty mitään muuta mielekästä oheistehtävää. Yleislääkärit hoitavat synnytykset ja tekevät myös sektiot. Riskiraskaudet lähetetään ennalta Perthiin.

Lounaalla Broomen lääketieteen opiskelijoiden kanssa.















Dialyysiyksiköitä on Kimberleyssä paljon, koska munuaisten vajaatoiminta on todella yleistä aboriginaaleilla. Diabetes todetaan liian myöhään ja komplikaatiot ovat jo ehtineet kehittyä. Jossain vaiheessa oli yritetty myös munuaisten siirtoja, mutta tällä hetkellä niitä ei tehdä. Muutama tapaus oli muistissa: hylkimisenestolääkkeiden ottaminen ei oikein sujunut, lisäksi Kimberleyn olosuhteissa infektioita on niin paljon, että sekin on siirrännäisten kannalta hankalaa.

Aboriginaaleja asuu aika paljon Broomen kaupungissa, mutta vielä enemmän pienillä paikkakunnilla pitkin Kimberleyä. Heitä ei juurikaan ole enää ns. puskassa, vaan valtio on rakentanut heille talot. Täällä Broomessa alkuperäisiä asukkaita näkee aika paljon. Päivisin he viettävät aikaa puiden alla varjossa rupatellen. Osa on töissä, mutta suurin osa ei. Aikaisemmin aika meni keräilyyn ja ruuanhankintaan, enää ei, ja se on ongelma.

Eilen kävin aborginaalien terveysaseman laajennuksen avajaisissa, joihin tuli myös terveysministeri. Oikein hieno ja mukavannäköinen terveysasema, lapsille hieno leikkipaikka. Paljon haasteita on terveyden edistämisessä, mutta työtä tehdään innokkaasti.

Aboriginaalien kylissä vieraileva suun terveydenhuollon kuorma-auto.

Tapasin myös KAMSin eli Kimberleyn aboriginaalien terveyspalveluiden johtajan. Hän sanoi, että suurin haaste tällä hetkellä on ICE eli metamfetamiini, joka on paljon alkoholia pahempi vitsaus tämän kansan keskellä. Ilmeisesti sitä tuotetaan täällä paikallisesti tai ainakaan tulovirtoja ei saada tukituksi. ICE aiheuttaa erittäin hankalia psyykkisiä oireita, aggressiivista psykoottisuutta. Aluesairaalaan oli äskettäin saatu suljettu mielenterveysosasto ilmeisesti ihan näistä syistä. Kuntoutuspaikkoja ei kuitenkaan löydy näille ihmisille. KAMSin johtaja kertoi, että väki viestii toisilleen ICEn saapumisesta ilotulituksilla. Ja talo, josta tavaraa saa, selviää siitä, että puhelinlangalla roikkuu kenkäpari.

Äitejä ja lapsia vaivaa anemia. Vaikka maa on punaisenaan raudasta, aboriginaalit eivät ilmeisesti enää juurikaan syö mitään paikallista, vaan halpaa muualta tuotua ruokaa: vaaleaa leipää ja makeita juomia. Yli puolet 6 kk ikäisistä vauvoista kärsii raudanpuuteanemiasta. Lihaa ilmeisesti syödään vähän ja jos sitä onkin perheen padassa, parhaat palat menevät miesväelle, eivät äideille ja lapsille.

Broomesta on tulossa myös turistipaikka. Näkemistäni trooppisista paikoista tämä on kyllä kiinnostavin: historiallinen, oikea elävä kaupunki ja uskomaton luonto ympärillä. Broomen lahti, Roebuck Bay, on Australian uusin kansallispuisto tai siis Marine park, jossa on päivittäin n. 10 metrin vuoroveden vaihtelut. Olimme tänään lahdella ekoturistiretkellä. Siellä on kahdenlaisia delfiinejä: pullonokkia ja sitten pienempiä Snubfinejä. Tämä laji on todettu omakseen vasta 2005. Hyvin samanlaisia delfiinejä asuu hiukan pohjoisempana, ja näitä pitkään luultiin samaksi lajiksi. Snubfineillä on pullonokkia pienempi evä, ne ovat hyvin rauhallisia, hitaasti uivia eläimiä. Näimme myös isoja merikäärmeitä, kilpikonnia ja monenlaisia lintuja. Dugongeja eli isoja merilehmiä emme nähneet. Aboriginaalit kuulemma saavat metsästää niitä yhden viikossa ja tekevät niin, mikä on oppaamme mukaan on liikaa (eikä ratkaise anemiaongelmaa…).

Merikäärme, todella myrkyllinen, mutta ei onneksi ihmisistä kiinnostunut.

Snubfin dolphin, jos tarkemmin katsoo oikean puoleista, voi nähdä sen pallomaisen päänmuodon.

Erikoinen paikka tämä Broome. Tapaamani lääkärit täällä ovat päteviä ja motivoituneita ratkomaan näitä hankalia kansanterveysongelmia. Ymmärrän hyvin, että tänne saadaan varsin helposti työntekijöitä: vaativa, tärkeä työ ja ihmeellinen paikka asua. Ympäri vuoden voi nauttia lämpimistä illoista ja upeista auringonlaskuista.

Seikkailu jatkuu Shanghaissa

Blogi on unohtunut vähäksi aikaa; nyt pitää kuitenkin kirjoittaa, kun on ollut niin mielenkiintoista.

Olen ollut Kiinassa edistämässä yleislääketiedettä. Meidän yliopisto, UWA on jo useamman vuoden pyrkinyt yhteistyöhön Shanghain yliopiston kanssa. Tällä kerralla pääsin dekaanin mukaan puhumaan yleislääkärin työstä osana terveydenhuollon järjestelmää.

Kiina käyttää terveydenhuoltoon bruttokansantuotteesta vain n. 4 %, kun OECD-maiden keskiarvo on n. 10 % (ja sitten USA saa vakuutuksineen menemään 18 %, mutta se onkin toinen tarina). Kiinan talouskasvu on ollut niin kiihkeää, että vaikka osuus kansantuotteesta ei ole noussut, rahaa on riittänyt terveydenhuoltoonkin ihan mukavasti. Nyt kuitenkin kasvu hiipuu ja siksi järjestelmältä vaaditaan tehokkuutta. On siis satsattava toimivaan perusterveydenhuoltoon.

Kiinan terveydenhuoltojärjestelmä vaikuttaa moninaiselta ja hiukan kaoottiselta. Aikaa potilaille on vähän, erikoislääkärille voi hakeutua suoraan. Kun järjestelmä ei toimi, potilaat ovat vihaisia ja useita lääkäreitä tapetaan vuosittain työssään. On Community hospitals ja General hospitals. Jälkimmäiset ovat hyvin kehittyneitä spesialistilaitoksia. Sellaisessa olimme puhumassa; sairaala näytti ihan vastaavalta kuin Suomessa.

Kaikenlaisia jänniä juttuja: hisseissä matot, jotka vaihdetaan joka päivä. Niissä lukee päivän nimi. Jos on päivystänyt oikein paljon, eikä muista mikä päivä on, voi käydä hississä katsomassa.  Ja vessat: reikä lattiassa, ei paperia.

Pääsimme käymään geriatrisella vuodeosastolla, joka oli erityispaikka vanhoille ansioituneille puolueen jäsenille. Osastolla oli myös geriatrinen tehohoitoyksikkö. Huh huh, siellä pidettiin koneissa hengissä ihan satavuotiaan näköisiä sankareita. Ihan pahaa teki, ja heti piti ottaa puheeksi hoidon rajat ja keskustellaanko sellaisista asioista. Kunnioitus näitä sankareita kohtaan on niitä suurta, että ilmeisesti aika paljon resursseja laitetaan elämän pitkittämiseen.

Pidimme luennot englanniksi ja ne tulkattiin kiinaksi. Meillä oli tulkkina nuori lääkäri Howard, joka oli asunut pari vuotta USAssa , puhui hyvin englantia ja erikoistuu kardiologiksi. Kiinalaislääkärit tekevät kovasti töitä ja osa heistä oli luennoilla aika väsyneitä, iloinen kuorsaus kuului takarivistä. Osa kuitenkin vaikutti todella innostuneelta aiheistamme, teki kysymyksiä ja toivoi yhteistyön jatkumista.

Sitten iltaohjelma: molempina iltoina syötiin erittäin hienoissa paikoissa kanslerien ja huippukirurgien kanssa. Kiinalaisten illanviettotapa on jännittävä. Kesken aterian hypähdetään vähän väliä ylös ja lähdetään kilistelemään laseja toiselle puolelle pöytää. Ensin isäntä käy tervehtimässä tällä tavalla kaikkia vieraita ja sitten vieraiden odotetaan tekevän samanlaisia pyrähdyksiä. Ensimmäisenä iltana tämä tapahtui riisiviinan kanssa. Onneksi tasa-arvo ei ole edennyt vielä niin paljon, että naisten pitäisi osallistua kaikkeen. En juonut riisiviinaa. Tunnelma on riehakas, naurunremakkaa ja hypähtelyä. Väittäisin, että iltaohjelma oli päiväohjelmaa vaativampaa.

Matkan kohokohta oli, kun menimme tutustumaan paikalliseen toimintaansa aloittamassa  olevaan terveyskeskukseen. Tuskin olimme sisään päässeet, kun ensimmäinen potilas kärrättiin sisään pyörätuolilla. Pidimme sitten australialaisen maalaislääkärikollega Peterin kanssa eräänlaisen ’master classin’, yhdessä näytimme, miten yleislääkäri kohtaa potilaita, tutkii, diagnosoi, kuuntelee, tukee. Kiinalaisilla yleislääkäreillä on vain kolme minuuttia per potilas, ja jopa sata potilasta päivässä. Siinä kyllä riittää kehitettävää.

Lääkärintyö Kiinassa vaikutti aika samanlaiselta kuin missä vaan. Molemmat potilaat olivat n. 70 v, ja vaikka he olivat hoikkia ja hyväkuntoisia, molemmilla oli diabetes. Käytiin sitten läpi diabeteksen ja liitännäissairauksien hoitoa. Kumpikin otti vastaanoton lopuksi esille vielä muita asioita: herralla oli perhehuolia ja rouvan elämä tyhjää, kun lääkäri oli kieltänyt Tai-Jin. Molemmat potilaat poistuivat tyytyväisinä, kun olivat kerrankin tulleet perusteellisesti kuulluiksi.

Esimieheni dekaani esittelee hyvää terveydenhuollon järjestelmää. 

Illalla joen rannassa, Shanghain uudempi puoli. Toisella rannalla on vanhoja ranskalaisen ajan rakennuksia.

Tiistain matto hississä, systeemi toimii.

Kiinassa hoitajilla on edelleen hilkat päässä ja tämä kaarti pitää hyvää huoltaa vanhoista puoluesankareista.

 Ensimmäinen potilas, 70-vuotias mies, jalka kipeänä ja perhehuolia.

Peterin, aussikollegan kanssa haastattelemme ja tutkimme potilasta, ja yleislääkärin uraansa aloittavat  kiinalaiskollegat katsovat.

Toinen potilas, 69-vuotias rouva, paljon sairauksia ja päivät tyhjät, lääkäri on kieltänyt Tai-Jin. Hän sai 'second opinionin', suosittelimme, että hän jatkaisi Tai-Jin pehmeämpiä muotoja.