Marraskuun ensimmäisenä tiistaina Australia pysähtyy seuraamaan Melbourne Cupia, täysiveristen laukkakilpailua. Me sonnustauduimme tällä kertaa kaverien Lauran ja Maukan kanssa Ascotin radalle, jossa pääkilpailu tosin katsottiin suurilta ruuduilta, mutta muuten meno oli kuin Melbournessa.
Portilla kuitenkin törmäsimme mielenosoittajiin, joilla kylteissä luki: "Is it really worth it?" Ajattelin ensin, että vastustus liittyy turvallisuusasioihin. Laukkakilpailut ovat vaarallisia, ja jockeyita on kuollut useita viime vuosina pudottuaan ja hevosen jalkoihin jäätyään. Mutta ei, kritiikki liittyi hevosten hyvinvointiin. Jaetun materiaalin mukaan jopa 90 % hevosista saa kovassa kilpailussa keuhkoverenvuotoja. Rasitusvammat ovat tavallisia ja monet laukkahevosista kuolevat nuorena.
Samat ongelmat ovat toki Suomessa raviurheilussa. Sikäli jopa ehkä enemmän, että suuri osa ravihevosista teurastetaan nuorena. Vain harva kelpaa siitoskäyttöön tai ratsuhevosiksi.
Täällä tilanne on parempi, koska moni laukkahevonen aloittaa uuden uran ratsuhevosena. Ovathan ne monikäyttöisiä englantilaisia täysiverisiä, jotka osaavat myös hypätä esteitä ja joilla kilpaillaan kenttäkilpailussa. Ausseille pitää antaa tunnustusta siinä, että myös ravihevosia pyritään täällä kouluttamaan paljon enemmän ratsuiksi kuin Suomessa. Monessa ratsastuskilpailussa palkitaan erikseen paras 'standardbred', entinen ravihevonen.
Vanhat laukkahevoset ovat 'ongelmajätettä'. Facebookissa on jatkuvasti mainoksia, joissa niitä tarjotaan ilmaiseksi tai muutamalla satasella. Tuhkimotarinoita esiintyy myös. Tallillamme tuttu osti 90-luvulla vanhan laukkahevosen, mustan nimeltään 'Coalminer', koulutti sen estehevoseksi ja siitä tuli huippuhyvä. Tuttumme kiersi Euroopassa ja Amerikassa hevosensa kanssa Grand Prix-tason estekisoissa, Göteborgia, Islantia ja Atlantaa myöden. Coalminer kuoli toukokuussa 34-vuotiaana, ihmisen iässä noin satavuotiaana.
Varmasti on paljon surullisia tarinoita myös. Kaikille ei löydy kotia. Teuraaksi tosin harva näyttää päätyvän, koska valkoihoinen aussi ei syö kengurua eikä hevosta. Laukkahevosia on päästetty myös tahallaan karkuun ja monet Australian tuhansista villihevosista polveutuvat niistä.
Onko tämä siis oikein vai ei? En osaa vastata. Ainakin laukkakilpailu kuuluu vahvasti täällä kulttuuriin. Työpaikoillakin laitetaan hatun tapaiset päähän, syödään kakkua ja jännitetään kuka voittaa.
Niin meidänkin työpaikalla viime vuonna. Silloin voittaja oli erityisen ikimuistoinen, ensimmäinen kisan voittanut naisjockey Michelle Payne. Luin äskettäin hänen elämänkertansa. Michelle on 10-lapsisen perheensä nuorin, kaikki hevosharrastajia. Isä elätti suuren perheensä laukkahevosten valmentajana. Äiti kuoli auto-onnettomuudessa kun Michelle oli puolivuotias. Isä jotenkin selvisi katraansa kanssa, mukaan lukien toiseksi nuorin Down-poika, joka toimi Michelle 'strapperinä' vuosi sitten, hevosapulaisena.
Michellen ura ei ole ollut mitenkään helppo. Useita vakavia loukkaantumisia, kaksi aivovammaa, joiden jälkeen vaadittiin neuropsykologiset testit, että Michelle pääsi jatkamaan uraansa. Kesäkuussa hän tänä vuonna hän putosi taas pahasti ja perna halkesi. Michelle ei vaan tahdo luopua kilpailemisesta. Kummallinen intohimo se on.
Michelle Payne Melbourne Cupin voiton jälkeen 2015.
Ymmärrän hyvin syvää kiintymystä hevosia kohtaan. Ne ovat maagisen ihmeellisiä eläimiä, tunneherkkiä, persoonallisia. Voi olla, että ihmiskunta vielä tarvitsee hevosia liikkumiseen ja työhevosina, ja laji on myös sikäli hyvä pitää yllä. Siksi en halua tuomita laukkakilpailuja, vaikka ongelmia varmasti on. Todennäköisesti hevosetkin kuitenkin haluavat mielellään elää, vaikka lyhyemmästikin ja pääsääntöisesti niitä kohdellaan hyvin.
Kerronpa kuitenkin, miten päivä Melbourne Cupissa meni. Kunhan saimme tulokuvat otetuksi, ryntäsimme veikkaamaan. Se on haastavaa, monia eri veikkausmahdollisuuksia, ruksaillaan pieniä lomakkeita. Monet näyttivät valitsevan suosikkinsa nimen perusteella. Juha veikkasi hevosta nimeltä 'Beautiful Romance'. Minä muistelin Niiskuneitiä Muumeissa ja yritin miettiä mikä numero voisi voittaa. Jotenkin mielikuvat näyttivät numeroa 7, joka olikin sikäli lähellä, että numero 17 voitti, saksalaissyntyinen hevonen Almondin, jonka jockey on Michellen lanko. Kukaan meistä ei voittanut mitään, mutta Maukan hevonen tuli toiseksi.
Vappumeinikihän kisoissa muuten oli, ja kuohuviinitarjoilu vilkasta. Ylioppilaslakkien tilalla hassuja hattuja tai sen tapaisia, joita kutsutaan nimellä 'fascinator'. Samanlaisia lieveilmiöitä kuin Suomen vapussa. Kun muutaman tunnin kuluttua kävelimme parkkipaikalle, muutama katsoja oli jo vaakasuorassa asennossa ja ambulanssihenkilökunta vaikutti kiireiseltä.
