Runsas vuosi vietetty Australiassa, tässä
ajassa sopeutuu. Tämä tuntuu jo hyvin omalta. Olo on suorastaan auvoisaa,
etenkin nyt kun olemme muuttaneet uuteen kotoisaan kotiin.
Pidän monista asioista Australiassa. Luonto on
ihmeellinen. Papukaijoja on monenlaisia, punaviherkeltaisia, sellaisia
vihreitä, joilla on keltainen rinkula kaulassa, sitten vaaleanpuna-harmaita
galaheja. On myös valkoisia papukaijoja ja kaikkein uljaimpia mustia Cuckatoo-papukaijoja, joilla on joko punaista tai valkoista pyrstössä.
Papukaijat mekastavat mukavasti. Äänet ovat muutenkin hauskoja, lintujen ja
hyönteisten, on sirinää, kujerrusta ja sirkutusta, eikä useinkaan tiedä, mikä
eläin ääniä pitelee.
Pidän myös tuoksuista. Nyt uudesta kodista
pyöräilen noin kolme kilometria King’s Parkin kautta töihin. Puskapyörämatka on
varsinainen etuoikeus. Saan kulkea luonnontilaisen metsän halki, ihmetellä
kasveja ja eläimiä sekä nauttia eukalyptusten tuoksusta. Se on välillä vienompi
ja kuumina päivinä voimakas, sitruunainen, ihana tuoksu.
Arki on hyvää ja rauhallista. Työ on tietty
työlästä, eikä tämä vuosi ole enää innostusta täynnä niin kuin edellinen. Ensi
viikolla selviää, miten yliopisto aikoo vähentää 300 työntekijää, n. 10 %
henkilökunnastaan. Joudun olemaan puun ja kuoren välissä, head of
schoolin-tehtävässä, toteuttamassa ylimmän johdon tahtoa ja jakamassa
työpaikkojaan menettävien ihmisten ahdistusta.
Lääkärintyöhön pääsy on edelleen epäselvää.
Olen tehnyt vetoomuksen ja odotan vastausta. Johtopäätös prosessista kuitenkin
on, että on aika etsiä töitä sellaisesta maasta, jossa pääsen lääkärintyöhön ja
voin tehdä myös kliinistä tutkimusta. Selvityksiä on tekeillä. Vaikuttaa siltä,
että olemme täällä vielä vuoden ja sen jälkeen palaamme Eurooppaan, ehkä emme
kuitenkaan Suomeen.
Pitää siis iloita joka hetkestä tässä
kauniissa maassa ja omassa uudessa kodissa. Laitan tähän kuvan olohuoneesta, niin ja alussa oli meidän ulko-oven ikkuna. Piti
tänään siivota tarkastajaa varten, niitä kun käy vuokralaisen luona kolmen
kuukauden välein.
