Muuttovalmisteluja

Talvi jatkuu Australiassa. Olemme hiukan jo tuskastuneita tähän. Viime vuonna oli elokuussa 10 päivää, jolloin lämpö nousi yli +20, mutta nyt on ollut vaan yksi. Sataa myös lähes joka päivä, ja se on tietty hyvä, niin on kuivuudesta kärsitty.

Tuntuu tyhmältä valittaa tästä kylmyydestä ja on siihen jo totuttukin. Aamulla, kun herätään huoneessa on +15 eikä se enää niin yllätä. On ollut paljon kylmiä öitä. Lämmittäminen on vaan niin turhauttavaa, kun sillä ei ole oikein mitään vaikutusta, lämmittimen edessä vaan pieni puoliympyrä lämpiää. Tiilitalon seinät hohkaavat kylmyyttä. Töissä joku sanoi, että tämä voi kestää neljä viikkoa vielä, toivottavasti ei.

Kaunista silti on, kukkia yhä enemmän. Koko syyskuun on King's Parkissa festivaali, jossa juhlitaan tätä kukka-aikaa. Pyöräreittini puiston halki on päivä päivältä kiinnostavampi. Kengurun käpäliä nousee metsässä, ja yritän bongailla myös orkideoja.

Päivämme sujuvat vanhojen rutiinien mukaan: aamulla kuntosalille, sitten töihin, illalla tallille. Olemme aloittaneet muuttovalmistelut todenteolla ja perehtyneet konttien kokoihin ja hintoihin. Jotenkin on vaan päässyt taas kertymään tavaraa ja yritämme päästä siitä eroon, että selviäisimme 20 jalan kontin kanssa täältä Englantiin.

Kovasti odotamme lämpimämpiä aikoja. Lokakuussa pitäisi ainakin helpottaa. Sitten on tulossa myös vieraita, mikä on kivaa.

Maaseuturetkellä

Lähdettiin perjantaina hevosasioissa maaseudulle. Perthistä pari sataa kilometriä kaakkoon 

on Narrogin-niminen vajaan 6000 asukkaan kaupunki, jonka lähelle kokoontui viikonlopuksi esteratsastajia. Valtavan hieno uusi Equestrian Park, jossa tilava maneesi sekä laajat ulkokentät. Jotakin aluerahoitusta on ollut saatavana tällaisiin keskuksiin, joita olemme nähneet jo monta Perthin ympäristössä.

Koska matka oli pitkä, piti se aloittaa jo perjantaina. Ricci-hevonen lähti hyvin mielellään. Se pitää enemmän hevoskuorma-autokyydistä kuin meidän omasta trailerista, jossa keikkuu ja suhisee. Siis kolme hevosta Diannen kuorma-autoon ja matkaan.

Perille saavuttiin illalla klo 21, jolloin oli jo pimeää ja kylmää kaukana etelässä. Hevosleirissä oli kuitenkin hyvin viihtyisää. Ihmiset istuivat nuotioilla, aggregaatit puhisivat lämpöä hevosautoihin. Tähtitaivas on uskomattoman kirkas vähän kaeumpana Perthistä. Tähdet ikään kuin tulevat lähelle, ja linnunradan erottaa selvästi.

Narrogin aamunkoitossa.

Emme kuitenkaan jääneet leiriytymään, vaan suuntasimme Airbnb-asuntoon, jonka olin varannut meille Narroginistä. Hevosautossa yöpyvät tallikaverit tosin totesivat, että tuollainen on 'woosie' eli nynny-meininkiä. Lämmin suihku ja oikea sänky kuitenkin vetivät puoleensa. Airbnb pikkukaupungissa oli vanhanajan cottage, ihan kuin isoäidille olisi mennyt kylään. Mikään ei ollut muuttunut sitten 60-luvun. Olohuoneessa Jotul lämmitti mukavasti, mutta muuten cottagen lämmityksessä ei ollut hurraamista ja Narroginissä voi mennä jopa pakkasen puolelle.

Norjalainen Jotul lämmittää Narroginissä.

Kisat alkoivat lauantaiaamuna. Oli nousua ja laskua, sellaistahan esteratsastus on. Ensimmäisessä pikkuluokassa tuli voitto ja sitten seuraavassa ilmalento maahan. Muutamia säätöjä edelleen tarvitaan, vaikka kaiken kaikkiaan homma etenee hyvin. Laji tuottaa niin ilonaiheita kuin pettymyksiä, ja valmentaa tytärtä elämään. Ohessa ratsukon tyylinäyte.

Tytär ja Ricci esteillä.

Kun kisapäivä oli saatu pakettiin, oli turismin aika. Juha oli selvittänyt paikallisia luonnonpuistoja ja varannut meille iltaohjelmaa Dryandrassa. Siellä on luonnonpuisto, jossa yritetään edistää harvinaisten pienten pussieläinten palauttamista luontoon. Tilannehan on aika lohduton: villikissat ja ketut ovat levinneet koko Australiaan eivätkä pienet pussieläimet pärjää niille. Tiettykä alkuperäisiä pussieläimiä on vain siellä täällä pienissä saarekkeissa ja sitten rannikolla saarilla, jonne pedot eivät ole päässeet. Kissoja ja kettuja yritetään hävittää kaikin keinoin, mutta se on epätoivoista puuhaa. Paikalliset oppaat kertoivat suojelutyöstä, joka tuntuu olevan heille todella sydämen asia. Täytetyistä otuksista sai kunnon kuvia, mutta elävien pussieläimien kuvaaminen oli haastavampaa.

Yksi niistä pienistä pussieläimistä, jonka nimeä en enää muista.

Muutamia pussieläinlajeja on jo kuollut sukupuuttoon. Monet ovat erittäin uhanalaisia. Näitä pääsi näkemään tässä tiukalla verkolla suojatussa puistossa. Oppaan johdolla hiippailtiin pimeässä viemään hieman ruokaa pikkuväelle. Yritimme opetella eri lajien nimiä: bilbyllä eli pussikaniinilla on isot korvat, sitten oli erilaisia pitkäkuonoisia bandicooteja. Mielenkiintoisia pieniä otuksia, ohessa video, jota en valitettavasti osaa kääntää...

Sunnuntaina kisat jatkuivat hevoskylässä. Tiimin tulos oli hyvä, kaikki saivat ruusukkeita. Oli mukava tavata hevosihmisiä ympäri maakuntaa. Juha oli innolla mukana huoltotehtävissä.

Juha ja aamutee termarissa. Etelässä on kylmää.

Kotimatkalla koukattiin Great Southern Highwayn kautta. Rypsipellot kukkivat ja tuoksuivat ja olivat valtavia, varmaankin tyypillisesti satoja hehtaareja laajuudeltaan. Erikoiselta tuntuu se, että paras kasvukausi täällä on talvi. Rypsin kukinta tapahtuu siis nyt lopputalvesta, ja se korjataan keväällä syys-lokakuussa. Sitten pellot lepäävätkin kesän ajan reilun puoli vuotta.

Eukalyptus ja rypsipelto.

Maaseutu on hyvin, hyvin kaunista mutta autiota. Vastaantulijoita ei juuri missään, pikkukaupungit rapistuvat, asukkaita ei näy. Asiat ovat kutakuinkin samalla lailla kuin Suomessa, tehomaatalous autioittaa maaseudun. Kyllä tämä maalaistyttöä mietityttää. On surullista, kun maaseutu ja koko maalla elämisen kulttuuri rapistuu.

Mietimme myös koko maan murrosta. Vielä 150 vuotta sitten Australia oli kuin valtava luonnonpuisto, jossa aboriginaalit elivät tasapainossa ja rinnan monenlaisten eläinlajien kanssa. Nyt alkuperäistä luontoa on jäljellä saarekkeina siellä täällä. Suojelutyöllä on kiire ja se on haastavaa. Väestö asuu lähes kokonaan suurissa kaupungeissa meren rannalla ns. cappucino-vyöhykkeillään.

Poikkesimme lounaalle Beverleyn kaupunkiin, joka on lähellä Yorkia, ihan kuten Englannissa. Kumpuileva maisema muistuttaakin lampaineen Yorkshireä. Sinne aiomme perustaa seuraavan kotimme. Muuttovalmistelut ovat käynnissä.

Lampaita Beverleyn lähellä.

Kotona taas

Viisi viikkoa Euroopassa ja nyt kotona Perthissä taas. Matka oli hyvä, mukavaa Suomessa tavata sukulaisia ja ystäviä, mutta voi miten ihanaa olla kotona taas. Ymmärrän kyllä kaikkia, jotka päättävät elää loppuelämänsä Australiassa. Taivas on niin kirkas, luonto eukalyptuksineen ja papukaijoineen ihmeellinen ja sitten  se 'no worries'-asenne. Heti eilen tänne päästyäni aloin katua, että olen irtisanoutunut työstäni. Ensi viikolla tapaan esimieheni, ehkä kerron hänelle, että kadun. Ehkä he haluavat pitää minut täällä, ehkä.

Tallilla on erityisen ihanaa. En tiedä ihanampaa ympäristöä, vaikka se on oikeasti varsinainen kaaos. Kuva yllä kertoo tunnelmasta. Yksi M'lissin noin seitsemästä kissasta katolla tänään. Hiiret ovat silti vallalla, meidän vajassa rehut täynnä hiirenpapanoita. Ricci-hevonen oli selvästi kaivannut meitä ja niin iloinen, kun eilen palasimme. Se ilmaisi sen osoittamalla, mistä kaikkialta kutisee, kun hoitajat ovat olleet poissa rapsuttamasta ja harjaamasta.

Täällä minä vaan kirjoitan hevosen kutinoista, vaikka terroristit tappavat ihmisiä ja maailma on kauhea. Mitä sitten voi tehdä? Kai hoitaa vaan oman paikkansa niin hyvin kuin voi. Luin äsken tyttäreni todistusta ensimmäiseltä puolelta vuodelta. Täällä oppilaat saavat sanalliset arviot kaikesta mitä tekevät. Oli mukavaa luettavaa; tytär on tehnyt parhaansa ja ollut hyvä toveri muille oppilaille.

Töihin oli myös mukava palata. Sielläkin oli kaivattu ja tuntui, että sain nopeasti kiinni asioista. On kiinnostava tilanne: yliopistossa sekä iso organisaatiouudistus että curriculumin muutos meneillään. Yritän olla notkea kuin tuo kissa katolla ja ymmärtää, mikä on tärkeintä tässä ja nyt.

Oi ihana Australia

Olen ollut pian kuukauden taas takaisin kotona Perthissä Suomen reissun jälkeen ja sopeutunut uudelleen tähän elämänmenoon. Viileämmät säät ja lattioiden viileys kotona eivät tunnu enää missään, nehän ovat vaan pukeutumiskysymyksiä. Australian syksy on kaunista. Täällä on sen verran eurooppalaisia kasveja ja puita, että syksyn näkee. Eukalyptukset ovat ikivihreitä, eikä perus Aussi-maisemasta heti erota vuodenaikoja yhtä helposti kuin lehtensä pudottavista plataaneista.

Niin kaunis ja ihana kuin tämä maa onkin, samalla jo mietimme paluuta Eurooppaan. Tämän vuoden lopulla se tulee olemaan. Kaikesta tästä mukavasta elämästä täällä joudumme luopumaan.

Kaksi asiaa tämän ratkaisi: lääkärinoikeudet ja pitkä matka Suomeen. En sitten saanut oikeuksia tehdä lääkärintyötä täällä. Ehkä se olisi onnistunut, jos olisin jaksanut byrokratiaa, tenttejä, nöyristelyä, tuhatlappusia, mutta en jaksanut. Iso osa identiteettiäni on tavata potilaita, yrittää auttaa, diagnosoida sairauksia. En ole valmis vielä luopumaan niistä taidoista.

Ja se matka sitten. Australia kieltämättä on Onnela, enkä ihmettele, että nuoret tänne sankoin joukoin pyrkivät. Mutta matka Eurooppaan kestää lähes vuorokauden, melkein kuin matkustaisi kuuhun. Ei sitä tämän ikäinen ihminen jaksa kovin usein tehdä. Toipuminen matkasta kestää kauan. Näin ei ole hyvä elää, jos on läheisiä Suomessa.

Reilun puolen vuoden päästä siis muutetaan, ei vielä tiedetä tarkkaan minne. Tällä viikolla olen iloinnut saatuani selville, että hevosen tuominen täältä Eurooppaan ei ehkä olekaan niin kallista kuin toiseen suuntaan. Taitaa tulla yksi lemmikki täältä mukana.

Otetaan siis hetkestä kiinni. Australiassa parasta on ihmeellinen luonto, ja nautin siitä joka päivä työmatkalla King's Parkin läpi pyöräillessä. On paljon muutakin: mukavat, välittömät ihmiset, elämä tallilla, Perthin kahvilat, yliopiston vipinä. Oi ihana Australia, monta kuukautta vielä kanssasi!

Löysin lämmittimen

Viikko sitten palasin Suomesta takaisin Australiaan. Poissaollessani täällä oli ollut vielä +31 ja normaalit mukavat säät, mutta palattuani säätila vaihtui jyrkästi. Talvi tekee tänä vuonna tuloaan rytinällä. Päivällä on ehkä vain +18 astetta ja yöllä +10, sataa ja myrskyää. Mikäpä siinä olisi, jos talot olisivat eristettyjä, kuten Suomessa mutta ei. Huterat talot alkavat nopeasti pudottaa lämpöään, ja pian on sisälämpötila jotakin aivan hirmuista.

Viime vuonna tilanne oli helpompi, kun asuimme modernissa talossa, jossa saattoi vaan valita ilmastointisysteemistä lämpötilaksi esim. +23. Lämmitystä ei niin paljon tarvinnutkaan, kun jättimäiset ikkunat keräsivät valoa ja lämpöä ulkoa. Nyt tämä vanha, varjoisa ja kodikas talo on toisenlainen. Ulkoilma paistaa läpi monesta kohtaa, esim. kissaluukusta. Tässä on suomalaisella sopeutumista, kun on tottunut lämpimiin taloihin.

Aussit ovat toista maata. Kulttuuriin kuuluu, että kylmästä ei valiteta ja lämmitykseen ei viitsitä kiinnittää paljonkaan huomiota. Laitetaan vaan villaista päälle ja Uggsit jalkaan. Country girl kestää hiukan vaihtelevia olosuhteita.

Täällä meillä ei ole sopeuduttu vielä niin paljon. Villasukat, -puserot ja viltit haettiin heti käyttöön. Patterit kaivettiin esille, ja nyt ne paahtavat täysillä; lämpö vaan valuu suoraan ulos siellä raakkuville Australian korpeille. Jospa tulisi lämpimiä päiviä vielä, että voisi avata kaikki ovet ja ikkunat ja päästää lämmön sisään.

Tänään löysin kaapista tämän oivallisen lämmityslaitteen, joka nyt touhottaa olohuoneessamme. Paitsi että siinä on hienot takkaefektit, se puhaltaa altaan kuumaa ilmaa. Jo +20, ihanaa.

Miten asiat oikeasti ovat

Kun asuu maahanmuuttajana vieraassa maassa, välillä miettii, miten asiat oikeasti täällä ovat. Vaikka monenlaista oppii ja ymmärtää, paljon on sellaista, mitä ei sittenkään tiedä. Esimerkiksi kaivosyhtiöt, jotka ovat Länsi-Australian selkäranka. Rautamalmin hinta on neljäsosa siitä, mitä se joskus oli. Miten yritykset selviävät, miten tästä eteenpäin.

Kieltä ymmärtää yhä paremmin, vaikka uusia sanoja edelleen oppii. Viimeksi opin näyttelijäpotilaalta sanan ’perky’. Sanakirjan mukaan se on kopea, korskea, mutta hän käytti sitä tavallaan positiivisessa merkityksessä. Ongelmana oli väsymys: ’I’m not the perky old myself’.

Tänään on tullut huonoja uutisia omalle alalleni, yleislääketieteelle. Valtio lakkaa tukemasta avohoidon tutkimusverkostoa, joka on järjestänyt vuosittaisen kongressin ja ollut kaikin puolin hyödyllinen. Myös BEACH-tutkimus loppuu 18 vuoden jälkeen. Enää ei saada kattavaa epidemiologista tietoa yleislääkärin vastaanoton potilaista. Kollegat laittavat nyt harmistuneita viestejä toisilleen, ’so that we can all continue to boil over the weekend!’.

Omalla työpaikallani edetään irtisanomisten kanssa. On tehty kriteerejä ihmisten työpanoksen arvioimiseksi ja toukokuussa sitten listataan kunkin saavutukset. Työttömäksi jääminen on paljon pahempi juttu kuin Suomessa. Mitään 500 päivän ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ei ole olemassa. Jos puoliso on töissä, et saa mitään tukia. Jos ei ole puolisoa, voit mennä Centre Linkiin, joka on paikallinen sossu, vaikka epäilen että niukempi.

Valtavan kaunis maa tämä kuitenkin on. Nyt alkaa kesä olla ohi, ja pari viimeistä päivää on tuullut Etelä-Mantereelta. Yöllä on lämpötila laskenut +11 asteeseen, ja se merkitsee, että talot viilenevät nopeasti, kun ei ole eristystä. Yöllä tarvitsee lämpimän peiton. Aurinko paistaa edelleen lähes koko ajan, ja päivällä on yli +25 astetta. Pilviä on yhä enemmän, ja joka ilta ne tekevät hienoja taideteoksia. Mustia Cockatoo-papukaijoja liikkuu enemmän, ja ne ovat maagisia, suuria, taitavia, ihan omaa luokkaansa. Kuvasin alussa olevan eilen iPhonella työmatkallani, joka kulkee suuren puiston halki. Ilta tulee jo kuuden aikaan, ja tähtitaivaista saa täällä myös nauttia. Linnunratakin näkyy hyvin, jos menee hiukan syvemmälle pimeään sisämaahan.

Sopeutuneena

Runsas vuosi vietetty Australiassa, tässä ajassa sopeutuu. Tämä tuntuu jo hyvin omalta. Olo on suorastaan auvoisaa, etenkin nyt kun olemme muuttaneet uuteen kotoisaan kotiin.

Pidän monista asioista Australiassa. Luonto on ihmeellinen. Papukaijoja on monenlaisia, punaviherkeltaisia, sellaisia vihreitä, joilla on keltainen rinkula kaulassa, sitten vaaleanpuna-harmaita galaheja. On myös valkoisia papukaijoja ja kaikkein uljaimpia mustia Cuckatoo-papukaijoja, joilla on joko punaista tai valkoista pyrstössä. Papukaijat mekastavat mukavasti. Äänet ovat muutenkin hauskoja, lintujen ja hyönteisten, on sirinää, kujerrusta ja sirkutusta, eikä useinkaan tiedä, mikä eläin ääniä pitelee.

Pidän myös tuoksuista. Nyt uudesta kodista pyöräilen noin kolme kilometria King’s Parkin kautta töihin. Puskapyörämatka on varsinainen etuoikeus. Saan kulkea luonnontilaisen metsän halki, ihmetellä kasveja ja eläimiä sekä nauttia eukalyptusten tuoksusta. Se on välillä vienompi ja kuumina päivinä voimakas, sitruunainen, ihana tuoksu.

Arki on hyvää ja rauhallista. Työ on tietty työlästä, eikä tämä vuosi ole enää innostusta täynnä niin kuin edellinen. Ensi viikolla selviää, miten yliopisto aikoo vähentää 300 työntekijää, n. 10 % henkilökunnastaan. Joudun olemaan puun ja kuoren välissä, head of schoolin-tehtävässä, toteuttamassa ylimmän johdon tahtoa ja jakamassa työpaikkojaan menettävien ihmisten ahdistusta.

Lääkärintyöhön pääsy on edelleen epäselvää. Olen tehnyt vetoomuksen ja odotan vastausta. Johtopäätös prosessista kuitenkin on, että on aika etsiä töitä sellaisesta maasta, jossa pääsen lääkärintyöhön ja voin tehdä myös kliinistä tutkimusta. Selvityksiä on tekeillä. Vaikuttaa siltä, että olemme täällä vielä vuoden ja sen jälkeen palaamme Eurooppaan, ehkä emme kuitenkaan Suomeen.

Pitää siis iloita joka hetkestä tässä kauniissa maassa ja omassa uudessa kodissa. Laitan tähän kuvan olohuoneesta, niin ja alussa oli meidän ulko-oven ikkuna. Piti tänään siivota tarkastajaa varten, niitä kun käy vuokralaisen luona kolmen kuukauden välein.